Syksyn vk

Tein tänään inventaariota V:n syksyn ulkovaatteista. Eikä niistä onneksi ole pulaa! Talvikamppeetkin alkaa olla pikkuhiljaa jo hankittuna, sillä hyödynnän paljon alennuksia. Näin vaatteita läpi käydessä huomaa hyvin, mitä on kivaa shoppailla ja mistä taas ei niin herkästi ehkä tule niitä monelle äidille tuttuja toionihanpakkosaada-tunteita. Nimittäin se mitä vielä puuttuu on kengät. Välikausikengät ja uudet kumpparit (päiväkodissa on upouudet Tretornin alelöydöt, kotona tällä hetkellä vain pieneksi käyvät halpikset) on heti seuraavana ostolistalla, kun vain bongaan sopivat.

Mutta tässäpä kuvia tämän syksyn (ja osittain varmasti myös ensi kevään) ulkokamppeista!

Reima Ilahdu, kuva hintaseuranta.fi

Tämä haalari oli alelöytö Reiman sivuilta. En halunnut valita sitä perinteistä pinkkiä jotin otin tämän harmaan vaihtoehdon. Tämä on helppo asustuksen kannalta kun mikä tahansa värikäs käy kaveriksi!

Name It Alfa Mini softshell

Tähänkin haalariin rakastuin siksi että se ei ole pinkki! En malta odottaa että syksy tulee ja tämä pääsee käyttöön. Koko 92 on vielä todella reilu joten aivan varmasti tällä mennään keväälläkin vielä.

Tällainen käytettynä ostettu softshell-takkikin löytyy rymyämiseen. 

Name it Mello

Ja vielä vähän lisää Name it:iä! Jos ei tullut jo selväksi niin olen pikkuhiljaa rakastumassa tähän merkkiin. Miten joku osaakin tehdä lastenvaatteita ihan mun makuun. Tämä on kauppatakki lähinnä, kun mitään ominaisuuksia ei ole. Ostettu myös Ozbabyn alesta.

Molo Hill Floral softshell

Ja sitten tämä ihana Molon puku. Molon kuoseista en ole yleensä sen kummemmin välittänyt ja jo vaatteiden hinta on hillinnyt ostohimoani hyvin. Mutta tämän kohdalla oli pakko tehdä poikkeus. Ihastuin tähän haalariin niin valtavasti että se oli saatava, hinnalla millä hyvänsä! Joka paikasta Suomesta oli siinä vaiheessa jo isommat koot loppuneet, joten päädyin tilaamaan tanskalaisesta House of Kidsistä. Sain ensin väärän tuotteen, mutta välittömästi laitettuani asiasta sähköpostia asia korjattiin ja toimitus tuli nopeasti suoraan kotiovelle.

Ominaisuudethan tässä on mielettömän hyvät, vesipilari 10 000 mm mutta kuraleikkeihin en näin arkaa väriä raaski kuitenkaan laittaa. Kaupoilla käydessä ja siistimmin ulkoillessa olen haalaria huoletta käyttänyt, en ymmärrä sitä että ostetaan kallis puku ja jätetään se sitten käyttämättä vain siksi että jälleenmyyntiarvo säilyisi. Keväällä tämä varmasti joutaa meiltä jo eteenpäin koska kasvunvaraa ei ole enää juurikaan.

Ja sitten vielä läjällinen asustetta ja välivaatetta. Toinen fleecehaalari täytyy varmaan vielä ostaa pk:ta ajatellen ja joku neutraalin värinen huivi myös. Saatan myös sortua mikäli törmään johonkin superihanaan pipoon, pipoja ei koskaan ole liikaa (niin ja tässä vaiheessa käyttöikäkin on pitkä kun pää ei enää kaksinkertaistu kuukaudessa). Mutta muuten tätä vaatetta on nyt jo enemmän kuin tarpeeksi!

Päiväkodin aloitus

V on nyt ollut päiväkodissa pari viikkoa. Ensin kävimme alkukuusta yhdessä tutustumassa ja juttelemassa. En yhtään tiennyt miten hoito olisi parasta aloittaa, joten halusin kuulla henkilökunnan neuvoja ja mielipiteitä asiassa. Mitään kovin ihmeellisiä neuvoja en sieltä suunnasta saanut, joten googlettelin asiaa hieman ja sen jälkeen pohdin mikä V:lle sopisi parhaiten. V on uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten kanssa hitaasti lämpeävä, ujo ja kovin äitiin takertuva. Eli jos olen paikalla, hän on hyvin tiiviisti sylissäni eikä siitä ilman itkua mielellään liiku mihinkään. Tiesin, että meillä hoidon aloitus ei varmastikaan tule sujumaan huudoitta eikä V sopeudu isoon lapsijoukkoon ja uuteen rytmiin ihan päivässä tai kahdessa.

Monethan käyvät tutustumassa viikonkin ajan päivittäin yhdessä lapsen kanssa aina aikaa pidentäen, loppupäästä lapsi sitten jätetään hoitotätien huomaan ensin hyvin lyhyeksi aikaa ja pikkuhiljaa pidemmäksi. V:n luonteen vuoksi minä kuitenkin päätin skipata tuon vaiheen. Näin jälkikäteen tein oikean päätöksen, se että olisin roikkunut mukana, olisi korkeintaan hidastanut sopeutumista. Ensimmäiset hoitopäivät oli ajoitettu 9.00-11.30 niin, että niihin mahtui ulkoilu ja lounas, mutta ei vielä päiväunia. Ihan ensimmäisenä päivänä olin noin tunnin verran mukana, ja V jäi hiekkalaatikolle omahoitajansa syliin kun lähdin pois. Huutaen, kuinkas muutenkaan. Hakutilanteessa alkoi myös lohduton itku ja nyyhkytys jatkui kotonakin vielä pitkään.

Kaksi seuraavaa kertaa meni vielä samoissa merkeissä, mutta pikkuhiljaa on alkanut näkymään muutosta ja viime päivinä voi sanoa että hoidossa on alkanut mennä jo hyvin. V on syönyt reippaasti, nukkunut päikkärit sikeästi, kuunnellut satuja muiden kanssa ja hiekkalaatikolla tehnyt hiekkakakkuja. Iltaisin jutellaan miten päivä on mennyt ja yritän ylläpitää positiivista mielikuvaa päiväkodista. Viedessä itku alkaa jo kun ajetaan pk:n pihaan, mutta enää ei tunnu pahalta jättää pientä hoitoon kun tietää miten hyvät hoitajat siellä on ja että itku loppuu nopeasti kun saa muuta ajateltavaa. Tällä viikolla V on ollut jo 6-7 tunnin päiviä hoidossa ja selvästi pidemmät päivät toisaalta auttavat sopeutumista. Iltapäivisin vastassa on ollut iloinen tyttö ja toisin kuin pelkäsin, illat ei ole ollut pelkkää raivoamista vaan oikeastaan V on vaikuttanut harvinaisen tyytyväiseltä ja nauravaiselta. Odotan innolla sitä, että saan joku päivä hakea tarhasta taaperon, joka ei haluaisikaan lähteä kotiin.

Täytyy vielä sanoa, että ainakin tällä hetkellä tämä tuntuu meille täysin oikealta ajankohdalta aloittaa hoito. Mielipidekysymyshän tämä on pitkälti, mutta jos olisin ollut V:n kanssa kotona 3-vuotiaaksi (ei tosin koskaan ollut edes vaihtoehto, en yksinkertaisesti olisi jaksanut olla kotona kauempaa :D), olisi kaikki todennäköisesti ollut vielä vaikeampaa. Isompi lapsi ymmärtää ihan eri tavalla ihmetellä miksi äiti ja isi jättää ja kapinoida sitä vastaan. Vaikka toisaalta isommalle lapselle voi selittää tilanteen paremmin, olen lukenut kauhutarinoita temperamenttisista 3-vuotiaista joiden ensimmäinen hoitoviikko on ollut pelkkää riehumista, karkailua ja raivokohtauksia. Vaikka 2-vuotias ei ehkä vielä kavereita juuri kaipaakaan, en pidä lainkaan huonona sitä, että sosiaaliset taidot saa harjausta jo varhaisessa vaiheessa. Koskaan ei voi oppia muiden huomioimista ja ryhmässä toimimista liian aikaisin. Puhumattakaan siitä, että lapset matkivat toisiaan ja siten päiväkodissa myös erilaiset taidot saattavat kehittyä nopeammin kuin kotioloissa.

Jos nyt voisin lähettää terveisiä vaikkapa heinäkuiselle itselleni, sanoisin että huoli pois, kaikki menee hienosti pienen alkukankeuden jälkeen! Toivon että joskus kun on aika viedä mahdollinen toinen lapsi ensimmäistä kertaa hoitoon, osaan ottaa rauhallisemmin tämän kokemuksen pohjalta.

Ensimmäinen hääpäivä

Pakko tehdä tälle vuorokautta vielä pikainen postaus. Tänään tulee nimittäin täyteen 3 vuotta siitä päivästä kun menimme miekkosen kanssa kihloihin ja tasan vuosi sitten menimme naimisiin maistraatissa. Tänä syksynä ollaan oltu kaikkiaan 6 vuotta jo yhdessä. Toivottavasti vuosia on edessäpäin vielä monta kertaa enemmän!

Kuva googlesta

Tänään juhlittiin melko arkiseen tapaan, mies teki kotityöt pyytämättä ja paistoi meille hyvät pihvit ruuaksi. Täytyy katsoa jos viikonloppuna raaskisi viedä V:n mummalaan hoitoon niin päästäisiin vaikka ulos syömään. Nyt voisi olla hyvä syy myös leipoa pieni täytekakku. :) 

Viimeiset helteet

                               

Tämä kesä on kelien puolesta ollut suoraan sanoen surkea! Nyt ollaan onneksi saatu hetki nauttia helteistäkin. Vaan eipä niistä kamalasti ole irti saanut kun koulu alkoi samaan aikaan niiden kanssa. Onneksi päivät on kuitenkin melko lyhyitä ja niinpä ollaankin V:n kanssa kotiuduttuamme melkeinpä asteltu pihalle ottamaan aurinkoa tai laitettu terassille pienoinen uima-allas (laiska äiti ei jaksa täyttää isompaa, tuohon kun ei mene 2 sangollista enempää vettä). Vihdoin alkaa tuntua siltä että syksy saa tulla kun on välillä jo saanut hikoillakin. :D

Uimarannallakin käytiin viikonloppuna, kamalan kylmää vettä!

Täytynee tässä joku päivä kun ehdin kirjoitella siitä kuinka minun "ekaluokka" ja V:n päiväkoti on lähtenyt käyntiin. Nyt vielä kun ei ole kamalaa kasaa koulutehtäviä rästissä. Ensimmäisen tehtäväni olen jo palauttanut, jes!

Rakastuin tähän Mäkkärin Caramel Frappeen, vaikka en kahvista tykkää yhtään niin tässä se maistuu juuri sopivan verran (kuorrutettuna kilolla sokeria tietysti mikä vaan maistuu hyvältä).

Ensimmäinen

Olen 23-vuotias nuori nainen, opiskelija, vaimo ja äiti. Ja tästä tekstistä lähtien myös bloggaaja, enemmän tai vähemmän. Blogin perustaminen on ollut pitkään mielessä, mutta olen ollut kovin epävarma siitä, löytyykö minulta tarpeeksi annettavaa. Nyt päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla mitä tästä tulee. Blogin nimi Raivareita ja tenttejä kertonee kaiken oleellisen blogin tulevasta sisällöstä - kuinka hankitaan ammatti, kasvatetaan uhmaikäistä taaperoa ja samalla nautitaan elämästä. Ja toivottavasti käydään töissäkin jossain vaiheessa.

Aloittelen parhaillaan bioanalyytikon opintoja ammattikorkeakoulussa ja hieman alle 2-vuotias tyttäreni omaa uraansa päiväkodissa samalla kun miehemme ja isimme (inhoan sanaa isimies!) käy vuorotöissä. Tuleva syksy ja seuraavat 3,5 vuotta, jonka opintojen suorittaminen vie, jännittää hieman. Mutta eiköhän tästä selvitä, vaikka sitten sillä suomalaisella sisulla.                              

V, ihana uhmaikäiseni

                                                   

Ennen kaikkea kirjoitan itselleni muistoksi tulevia vuosia varten, mutta mikäli joku muukin saa teksteistäni viihdykettä ja kenties vertaistukea, olen tietysti todella iloinen. Luvassa on arkea höystettynä leivonnalla, lastenvaatehimolla ja kaikella mitä mieleen juolahtaa. Harrastan valokuvaustakin jonkin verran, joten toivottavasti saan kuvia postauksia koristamaan. Kirjoitustaidot ovat äitiysloman ja hoitovapaan jäljiltä to-del-la ruosteessa, joten katsotaan miten saan nämä käytön puutteesta yskähtelevät aivonystyräni käyntiin. :D

Tervetuloa jokaiselle tänne eksyvälle!