Jyrsijämuistelmia

Minulla on ollut jyrsijöitä niin kauan kuin jaksan muistaa. Ensimmäiset jyrsijäni olivat kaverini venäjänkääpiöhamsteri roborovskit (3 kpl), jotka sain itselleni kun kaverini ei enää jaksanut hoitaa niitä. Vuosi oli 2004 joten olin 12-vuotias ja nimesin ne Amandaksi, Melindaksi ja Belindaksi. Voi apua oikeasti mitkä nimet, mutta tuolloin ne olivat varmasti mielestäni hienoimmat nimet mitä saatoin keksiä. :D Ja sen jälkeen jyrsijöitä on tullut ja mennyt niin paljon, etten itsekään muista kaikkia, ellen lunttaa jostain papereista. Eikä kaikista ole edes mitään papereita enää tallessa.

Ensimmäiset jyrsijäni

Noista roboista Belinda taisi kuolla viimeisenä ja sen jälkeen oli jäljellä tyhjä häkki ja mielettömän hamsterikuumeinen tyttö. Sitten haettiinkin läheiseltä kasvattajalta syyrialainen hamsteri Ronja vuonna 2005. Samoihin aikoihin kaverini sai poikahamsterin ja mehän tietysti teetimme näillä poikaset vielä samana vuonna. Voi kuinka fiksua. Mutta hyvin kävi onneksi ja kaikille poikasille löytyi kotikin. Olin onneksi jo aika nuorena vastuuntuntoinen ja hoidin näin jälkeenpäin mietittynäkin eläimiäni suurella rakkaudella ja niin hyvin kuin pystyin. Luin hirvittävästi tietoa netistä jotta osaisin ruokkia ja käsitellä poikasia oikein. Ja hartaudella keittelin hamstereille puuroja, annostelin erilaisia pilttisoseita ja jogurttia (tuolloin ei vielä puhuttu mitään maitotuotteiden sopimattomuudesta) ja ostin emolle persiljaa raudansaannin turvaamiseksi.

Ensimmäinen syyrialaiseni Ronja ihan vauvana

Ronjan poikasista jätin itselleni kaksi, mustan pitkäkarvaisen uroksen Ricon ja mustan kilpikonnanaaraan Namin. Loppuvuonna 2005 ostin eräältä harrastelijakasvattajalta lyhytkarvaisen creme valkonauhaisen naaraan Dionen. Dionella ja kaverini uroksella yritettiin vielä toiseenkin kertaan saada poikasia, mutta (ehkä ihan hyvä niin) tulosta ei syntynyt. Sen sijaan Ronjan tytär Nami teki poikaset vuonna 2006 eräältä toiselta kaveriltani lainassa olleen musta-keltaisen uroksen kanssa. Jostain syystä tämä naaras oli ilmeisesti kovin stressaantunut emo ja söi noin puolet poikasista. Muistan olleeni melko surullinen, kun poikasissa olisi ollut himoitsemaani valkokirjokilpikonnaa, mutta juuri nämä päätyivät emon suihin. Kovin montaa poikasia ei tainnut jäädä jäljelle, normaaleja ja cremejä taisivat olla pääasiassa. Itselleni jäi creme vkkk naaras Nea (tällaisia kauhistuksiahan ei edes pitäisi syntyä, mutta näin käy kun pikkulikat teettävät poikasia juuri välittämättä väriyhdistelmistä).

Kasvattejani, vasemmalla musta kk Nami, ylhäällä musta Rico (piskuinen uros komealla turkilla <3) ja alla creme vkkk Nea

Syyrialaisinnostus alkoi sitten jossain kohtaa hiipua nopeasti ja kasvatushaaveetkin karisivat, kun muu elämä ja muut eläinlajit alkoi kiinnostaa enemmän. Näiden kotiin jääneiden poikasten jälkeen olen hankkinut enää yhteensä kolme syyrialaista, joista kaksi oli peräisin kasvattajilta ja yksi eläinkaupasta. Viimeisin syyrialainen hamsterini (alla olevassa kuvassa alin) kuoli vuonna 2014. Tämän jälkeen ei siis ole enää syrkkejä ollut, mutta älä koskaan sano ei koskaan. Ottaisin yhden varmasti heti, jos olisi yhtään ylimääräistä tilaa terraariolle! Katsotaan, katsotaan.

Viimeisimmät syyrialaiset vuosilta 2009-2014

Vuonna 2008 syyrialaismäärän vähän hiipuessa ostin eläinkaupasta roborovski-trion, mutta uroksia kun ensimmäisellä kerralla oli naaraita. Ja se oli kyllä iso virhe. Tappelivat verissäpäin ja ensin erotin haavoittuneen kahdesta muusta. Lopulta jouduin sitten erottamaan kaksi muutakin vielä toisistaan kun eivät tulleet toimeen lainkaan. Ensimmäiset roboni olivat myös yllättävän sosiaalisia - yksi niistä oli jopa kunnon sylilöllykkä - mutta nämä urokset olivat ehkä vähän normaalimpia roboja siinä suhteessa, että ei niitä juuri tehnyt mieli sylitellä. Samoihin aikoihin minulla oli myös kaksi talvikkoa: eläinkaupasta Sandybell - äkäinen naaras, joka ei koskaan kesyyntynyt kunnolla - ja toinen uros kasvattajalta, aivan ihana sylilöllykkä Romeo.

Vas. yksi urosroboista, ylhäällä Sandybell ja alhaalla Romeo

Muista jyrsijöistä kuin hamstereista minulla on vuosien varrella ollut marsuja, gerbiileitä, hiiriä ja rottia. Gerbiiliveljekset Casimirin ja Casperin (agouti ja pink eyed white) ostin muistaakseni jostain eläinkaupasta vuonna 2009. Ne oli ihan kivoja veitikoita ja vilkkaita kun mitkä, mutta muistelen pitäneeni niitä jotenkin vähän persoonattomina eikä ne minua syystä tai toisesta vallanneet sillä tavalla kuin hamsterit. Myöskin 2008-2009 halusin kokeilla hiiriä lemmikkeinä. Ostin ensin 2 kappaletta siamese seal point -naaraita eräältä kasvattajalta. Pian halusin niille lisää kavereita ja eräältä toiselta kasvattajalta ostin 3 naarasta lisää. Tämän lauman touhuja oli ihan hauska katsella ja hiirissä mukavan erilaista oli niiden ketteryys ja kiipeilytaito. Ikävämpänä muistona mielessä on se pissan lemu, joka oli jotenkin erilailla läpitunkevaa kuin hamstereilla. Jossain vaiheessa ostin kasvattajalta myös pikkuisen mustan pitkäkarvaisen uroshiiren Mikin, joka tietysti asui yksikseen eikä naaraiden kanssa. En itseasiassa yhtään muista, ostinko ensin Mikin vai tuon naaraslauman. Hirvittävän huono muisti ja noista naaraista en löytänyt yhtään kuvaa mistään, että voisin kuvauspäivämääristäkään saada selkoa tähän.

Gerbiilit Casper ja Casimir

Pk musta uroshiiri Mikki

Teini-iässä aloin haaveilemaan rotista ja pitkän harkinnan jälkeen toteutin unelmani. Vuonna 2010 18-vuotiaana kun minulla ei enää ollut kuin yksi hamsteri, ostin eräältä harrastajalta pitkän harkinnan jälkeen 2 mustaa urosrottaa, Myrskyn ja Roudan. Rakastuin niihin päätä pahkaa, vaikka ne olivatkin melkoisia sotkupekkoja ja tekivät huoneessani toki tuhojakin vapaana juoksennellessaan. Mikään muu jyrsijä ei ole yhtä älykäs ja sosiaalinen, voisi sanoa että rotat ovat pikkuisia koiran korvikkeita. Rotat saivat olla päivittäin vapaana huoneessani ja ne kulkivat hupussani ja olallani. Seurustelin tuolloin jo mieheni kanssa kaukosuhteessa, ja rotat reissasivat viikonloppuisin mukanani visiiteille. Voisin joskus vielä kuvitella ottavani rottia, mutta naaraita, sillä urosten merkkailu oli todella rasittavaa. Lisäksi rottien pitäminen vaatii ehdottomasti omistusasunnon, sillä tuhoa tulee helposti. Omasta huoneestani kärsi tapetit ja jalkalistat. Ja kolmanneksi rotilla täytyy olla mahdollisuus elää häkin ulkopuolella. Nuokin kaksi apinaa aina odottivat häkin kattoluukulla, että koska sen avaan, ja äkkiä kiivettiin ulos häkistä ja riehumaan työpöytäni laatikoihin kun vapaus koitti. Molemmat kuolivat aika peräjälkeen ja toisen kuoltua olimme muuttaneet miehen kanssa jo yhteiseen vuokrakämppään. Se oli varmaasti se suurin syy, miksi uusien rottien hankkiminen sitten jäi.

Rotat Myrsky ja Routa

Kotoa pois muuttaessa minulla oli enää yksi yksinäinen rottavanhus Routa ja yksi syyrialainen hamsterivanhus. Tuntui masentavalta ajatella, että yksi kaunis päivä olen aivan tyhjin käsin, sillä molemmilla alkoi tosiaan olla ikää. Minulla ei ollut kotona asuessa ollut mahdollisuutta ajatellakaan marsujen hankkimista, sillä tiesin niiden vaativan tilavan häkin ja mielellään vapaana juoksutusta. Yo-kirjoitusten jälkeisenä kesänä (vuonna 2011) ennen kotoa muuttoa aloinkin hankkia jo valmiiksi tarvikkeita marsuja varten, sillä tiesin haluavani "kokeilla" sitäkin lajia. Alkusyksystä meille muuttikin sitten 2 marsupoikaa eräältä lähellä asuvalta kasvattajalta. Pojat saivat kutsumanimikseen Torsti ja Taavi. Ikävä kyllä jouduin luopumaan pojista V:n synnyttyä ja luovutin ne takaisin kasvattajalleen (tässä yksi erittäin hyvä syy hankkia eläimet aina kasvattajalta - en ole vielä koskaan kuullut kasvattajan kieltäytyvän ottamasta takaisin kasvattejansa), kun tuntui että en enää pysty vauvan kanssa antamaan niille tarpeeksi aikaa ja huomiota. Alkuvuodesta -14 lähtien viimeisimmän hamsterinkin kuoltua olen ollut ensimmäistä kertaa elämässäni täysin ilman lemmikkejä tämän vuoden kevääseen saakka.

Torsti ja Taavi

Yhteensä minulla on ollut 2 talvikkoa, 6 roborovskia, 8 syyrialaista, 2 gerbiiliä, 2 rottaa, 2 marsua ja 6 hiirtä reilun 10 vuoden aikana. Ei minulla koko ajan siis ihan eläintarha ole sentään ollut pystyssä, vaikka niin minulle uskoteltiin :D. Täytyypä kirjoitella nykyisistä karvakavereista toinen postaus, sillä niitä en laskenut mukaan näihin lukemiin. Suurin eläimistä asusti omassa huoneessani. Alla pari kuvaa häkeistä, joita saikin sitten sovitella .

4 kpl kääpiöiden asuntoja ja yhden syrkin häkki, lattialla gerbiilien terraario (v.2009)

Rottien Furet Towerin puolikas (v. 2010)

Rakkaus jyrsijöihin on säilynyt ja minulla tulee varmasti olemaan aina jonkunlainen jyrsin tai useampikin. Vaikka niitä pidetään pikkulasten lemmikkeinä niin sitä ne eivät todellisuudessa ole. Jyrsijöiden hoito on helppoa kyllä, mutta varsinkin ruokintaan täytyy osata panostaa. Pieni jyrsijä ei ole myöskään pienelle lapselle paras mahdollinen lemmikki haurautensa vuoksi. Jyrsijät vahingoittuvat helposti lapsen käsissä, puhumattakaan siitä että lähtevät helposti karkuun ja hukkuvat. Olen onnellinen, että vanhempani antoivat minulle melko "vapaat kädet" harrastaa jyrsijöitä (kävin itseasiassa aika monissa pet-näyttelyissäkin hamstereiden kanssa pienempänä) ja samalla kasvattaa vastuuntuntoa. V:lle aion antaa isompana samanlaisen mahdollisuuden eläinharrastukseen (muihinkin kuin jyrsijöihin), jos hän on kiinnostunut sellaisesta, mutta sillä erotuksella, että itse aion olla myös mukana puuhassa. Minua ei liiemmin valvottu ja sain itse päättää kaikesta eläimiin liittyvästä, kunhan määrä ei kasvanut liian suureksi tai rahaa mennyt liikaa. 

Opiskelu äitinä

Äitiys ja opiskelu on tähän asti ollut kohtuullisen helppo yhdistelmä. Suuren suurta vertailukohtaa minulla ei toki ole, koska olen ehtinyt olla töissäkäyvä äiti vain viime kesän ajan eli reilut pari kuukautta. Mutta tältä pohjalta voin kuitenkin todeta, että opiskelussa verrattuna työssäkäyntiin on omat puolensa. Opiskelu tuntuu helpolta ja turvalliselta siirtymältä kotiäitiydestä uran pariin. Suoraan työelämään siirtyminen olisi varmasti ollut rankkaa. Valmistuttuani minulla on oman alani tuore tietotaito eväänäni ja olen valmis lähtemään töihin kohti uusia haasteita. Siinä vaiheessa olen varmasti myös jo niin lopen kyllästynyt opiskeluun, ettei ihan hetikohta tule hinkua lähteä mukaan mihinkään lisäkoulutuksiin kuten yamk-opintoihin.

Opiskeluni ovat päiväpainotteista monimuoto-opiskelua ja se on pelkkää plussaa näin äiti-ihmisenä. Kun joka viikko on vähintään yksi itsenäisen opiskelun päivä (tai vapaapäivä, jos ei satu olla mitään kirjallisia tehtäviä työn alla tai tarvitse lukea tenttiin - tätä tosin tapahtuu harvoin), jää enemmän aikaa tehdä kotona kotitöitä koulujuttujen ohessa ja monesti on mahdollisuus myös antaa lapselle vapaapäivä päiväkodista. V:lle ei tule kovin usein täyttä hoitoviikkoa useampaa viikkoa peräkkäin, mistä olen onnellinen.

Lisäksi monet kurssit toteutetaan etäluentoina, jolloin on mahdollista seurata luentoa kotona omalta läppäriltä. Taukojen aikana (ja kröhöm, välillä muulloinkin) on aikaa raivata kotona vallitsevaa kaaosta, pyykätä ja täyttää tiskikonetta. Alkuun kesti tottua etäluentoihin ja olin hieman niitä vastaankin, mutta nyt en vaihtaisi niitä pois. Totta puhuen tuntuu joskus varsin turhalta raahautua koululle kuuntelemaan luentoja, joilla luetaan powerpoint-diat läpi ja sitten ajella takaisin kotiin. Usein ajatus alkaa harhailla eikä tule keskityttyä kunnolla kuuntelemaan. Live-luentojen positiivinen puoli on tietysti se, että epäselvät asiat voi selvittää heti.

Päiväkodin tätien ottama kuva

Plussaa opiskelussa on siis jokseenkin joustava aikataulu kurssien puitteissa. Omissa opinnoissani läsnäolo on kuitenkin pakollista kaikilla kursseilla, joten aivan huvikseen ei voi skipata luentoja. Käytännössä joustoa kyllä löytyy hyvinkin paljon, sillä onhan se ihan ymmärrettävää, että lapsiperheessä opiskeleva puolisko on se, joka jää kotiin kun lapset sairastavat. Laboraatiotunnit ovat 100 % pakollisia, joten niihin on sitten tultava vaikka pää toisessa kainalossa. Toisaalta ne ovat yleensä myös kaikista kivoimpia tunteja. Harjoitteluissa taas on sitten suoritettava se tietty tuntimäärä, oli mikä oli. Toivon että vuoden päästä syksyllä pitkä 12 viikon harjoittelu menee niin mutkattomasti, etten joudu sumplimaan tuntien korvaamisia esim. viikonloppuisin.

Se pieni mutta, mikä opiskelussa perheellisenä tökkii, on vapaa-ajan puute. Vaikka on vapaapäiviä, lyhyitä päiviä ja pitkiä lomia, niin jotenkin kummasti kaikki suuritöiset kurssit ja tenttisumat tahtovat sattua päällekkäin. Iltaisin ja viikonloppuisin se on tietenkin kaikki pois perheen yhteisestä ajasta: se aika, mikä ei mene tenttiin lukiessa tai tietokonetta näpytellessä, menee pitkälti tentistä/tehtävästä stressaamiseen. Tai näin ainakin minulla. Töissä käydessä vapaa-aika on oikeasti vapaata aikaa eikä mitään töihin liittyvää ainakaan toivottavasti tarvitse puida läpi mielessään.

Olen todella kiitollinen miehelleni, joka on antanut minulle rauhan niin stressaamiseen kuin tuottavampaankin tekemiseen hoitamalla V:tä ja tekemällä kotitöitä satunnaisesti paljon enemmänkin kuin voisi pyytää. V:stä onkin tullut tämän syksyn aikana melkoinen isin tyttö. Kun joskus valmistun, täytyy varmaan antaa miehellekin jonkinlainen muistaminen, sillä onhan hänellä aivan valtavan suuri rooli minun opinnoissani ja ennenkaikkea siinä, miten niissä menestyn. Yksinhuoltajana todennäköisesti joutuisin menemään hyvin pitkälti sieltä, missä aita on matalin... Ensi keväänä, kun kuvioihin heitetään kaiken muun päälle vielä opinnäytetyön tekoa, tulee varmasti olemaan mielenkiintoisia aikoja.

Toinen miinus opiskelussa on tietenkin raha. Eihän tästä kukaan mitään maksa, vaan pienillä tuloilla mennään ja opintolainaa nostetaan kaikki, mikä irti saadaan. Kesätöiden tuomat lisäansiot ovat ihan puhdasta luksusta! Se tunne, kun voit tilata koko vuoden satsin piilolinssejä kerralla tai ostaa jotain muuta ihan yhtä arkipäiväistä ja tarpeellista. Keväällä tein jopa listan kaikesta isommasta hankittavasta, mitä ostan heti kun siihen on varaa. Opiskelijat elävät kesästä kesään? :D

Äitiys tuo opiskeluun hirvittävän paljon lisää motivaatiota, se on varma. Loppujen lopuksi jokainen kyynel ja hikipisara, joita opintojen vuoksi vuodatetaan, on oman lapsen ja perheen hyvinvoinnin ja paremman tulevaisuuden eteen. Tämä on toisaalta hienoa ja ainutlaatuista aikaa, mutta kyllä hinku on kova jo päästä kiinni töihin ja säännöllisiin tuloihin ja maali on koko ajan kirkkaana mielessä. Ja täytyy sanoa, että minulla yhden lapsen äitinä on oikeasti helppoa. Nostan kättä lippaan useamman pienen lapsen kanssa opiskeleville äideille, olette oikeita arjen sankareita.

Syksyn kuulumisia

Noniin! Taas yksi lukukausi lähestyy loppuaan, huhhuh. Uskomatonta. Tosiaan meidän ensimmäinen, erittäin lyhyt 2 viikon näytteenoton harjoittelu oli ja meni ohi hujauksessa. Mitään hurjan uutta en siitä ikävä kyllä irti saanut kesällä saadun työkokemuksen vuoksi, mutta tulipahan käytyä. Ainakin sairaalan osastot ja niillä pyöriminen tuli tutuksi. Onhan se ihan oma maailmansa verrattuna polikliiniseen näytteenottoon, johon tulee lähinnä melko terveitä asiakkaita. Ja huomattavasti hankalampaa on kyyristellä neulan kanssa potilassänkyyn päin kuin ottaa näytettä ergonomisesti hyvin suunnitellussa ympäristössä. :)

Ennen harjoitteluun menoa harjoiteltiin kapillaarinäytteenottoa sormenpäästä. Tämä se on haastavaa! En olisi ikimaailmassa voinut ennen kuvitella, että suoninäytteenotto on helppoa ja nopea pikainen sormenpäähän nipsaisu olisi sitten se hankala osuus. Mutta näin se on ihan konkareidenkin suusta kuultuna. :D

Syksyn aikana on tullut kulutettua VR:n penkkejä enemmän kuin tarpeeksi. Opiskelen siis virallisesti TAMK:issa mutta ryhmäni opinnot tapahtuvat etätoimipisteessä. Laboraatiotunnit järjestetään kuitenkin pitkälti Tampereella ja siksipä sinne joutuu silloin tällöin kulkemaan. Tänä syksynä noin 10 päivänä, mikä tuntui jo aika raskaalta.

Ja tältä näyttää sitten labratunnit. Kurssista riippuen tehdään tietysti hyvin erilaisia asioita. Tällä molekyylibiologian kurssilla otimme toisistamme verinäytteet ja eristimme niistä DNA:ta. Sitten DNA puhdistettiin, pilkottiin entsyymillä ja monistettiin. Lopuksi tulosta arvioitiin agaroosigeelielektroforeesilla (ja kyllä - nauroin kun ensimmäisen kerran kuulin tämän sanan!). Kamalan monimutkaista, mutta silti todella mielenkiintoista juttua! Totuushan on tietysti, että ei tavallinen bioanalyytikon pulliainen tule koskaan työssään tarvitsemaan tällaisia taitoja. Vaan kivahan se on harjoitella vähän tällaisia "ufo-juttujakin".

Aikaisemmin syksyllä mietiskelin, että aion ottaa koulunkäynnin rennommin tänä syksynä. Ja niin olen kyllä tehnytkin. Olen vähentänyt niuhotusta tentteihin lukemisessa, mutta silti saanut ihan hyviä arvosanoja edelleen. Ehkä opettajat ovat olleet armollisempia tai olen kuunnellut tunneilla paremmin? Kuka tietää. :D Ihan aidosti kehitettävä asiahan olisi se, että opiskelua tapahtuisi muulloinkin kuin tenttiä edeltävinä kolmena päivänä... Olisikohan tämä hyvä uuden vuoden lupaus itselle?

On oikeastaan aika kamalaa ajatella, että kevään jälkeen suurin osa opinnoista on plakkarissa ja lähes kaikki teoriaopinnot tehtynä. Kesäloman jälkeen nimittäin täytyisi olla valmis pitkään 12 viikon erikoisalojen harjoitteluun. Niin paljon on vielä opittavaa ja omaksuttavaa! Luulenpa, että keväästä tulee kiireinen, sillä ohjelmassa on opinnäytetyön aloittelua (a-p-u-a!!) ja paljon eri erikoisalojen opintoja. No, meneepä ainakin aika nopeasti.

Ennen ihanan pitkälle yli 3 viikon joululomalle siirtymistä täytyisi tempaista vielä yksi tentti ja sitten saisi rentoutua kokonaan ja heittää opiskelut pois mielestä hetkeksi. Huomenna aion ylimääräisen vapaapäivän kunniaksi leipoa pipareita V:n kanssa ja kuunnella joululauluja ja virittäytyä itsenäisyyspäivän viettoon. Niin nautin tästä joulunalusajasta!

3-vuotissynttärit Frozen-teemalla

Viikko sitten meillä juhlittiin 3-vuotiasta. Teemaksi valikoitui jo syksyllä mikäpä muukaan kuin Frozen, sillä halusin tilata joitain koristeita Aliexpressistä ja Kiinastahan ei posti tunnetusti kulje ihan viikossa tai kahdessakaan. Jos teeman valinta olisi tehty vasta lähempänä juhlia, olisi se todennäköisesti tytön toiveesta ollut Ryhmä Hau, joka on tässä välissä noussut kovaksi kilpailijaksi Frozenille ja sen ylikin.

Tein mahdollisimman yksinkertaisen 6 munan täytekakun, johon Kinuskikissan ohjeista täytteiksi valikoitui vanilja-mustikkamousse ja vanilja-valkosuklaamousse. Ensimmäistä kertaa ikinä koitin gluteenittoman kakkupohjan tekoa. Jostain syystä pohja ei noussut ihan kunnolla mutta kyllä siitä syötävän kakun sai aikaan. Jauhoina käytin puolet perunajauhoa ja puolet gluteenitonta jauhoseosta. Maussa ei ainakaan huomannut mitään eroa tavalliseen pohjaan! Ensimmäinen kerta ikinä oli myös tuo kakkukuvan käyttö, mikä osoittautuikin aivan yllättävän helpoksi tavaksi koristella kakku.

Synttärisankarin mekko ja tiara tilattiin Aliexpressistä. Vähän Elsan näköä, vai mitä?

Vauvakuvista kyhäsin pikaiseen numeron kolme seinälle koristeeksi.

Suolaisina tarjottavina kokeilin jotain ihan uutta ja tein suolaisia joulutorttuja. Kasvisversioissa pinaatti-fetatäyte ja toisissa kinkkutäyte. Lisäksi gluteenitonta tonnikalapiirakkaa ja kinkkuvoileipäkakku, jonka tekemisestä en ikävä kyllä voi itselleni ottaa kunniaa. :)

Ja lisäksi makeana puolukkapiirakkaa ja erittäin hankalasti kuvattavia suklaamuffinsseja. Tarkoituksena oli laittaa näihin päälle jotain muuta kuin kermavaahtoa, mutta kakun koristelun jälkeen pursotinpussi oli vielä täynnä kermaa enkä millään hennonut heittää sitä pois! Pihiyttä vaiko säästäväisyyttä? :D

Tämän vuoden teema oli Frozenin lisäksi siis myös mahdollisimman vähällä selviäminen, sillä mielessä oli vielä elävänä kaikki se turha stressi 2-vuotissynttäreistä. Ja mielestäni onnistuin aika hyvin. Vaikka tarjoilut oli melko karsitut, jäi niistäkin puolet yli. Ehkä ensi vuonna tiedän sitten nipistää vieläkin lisää. On nimittäin kamalaa heittää ruokaa pois sen takia, ettei kukaan ehdi syömään sellaista määrää juhlaruokaa muutamassa päivässä. Vaikka kakku hyvää onkin, niin ällötyksen raja tulee senkin kanssa vastaan aika nopeasti.

Lahjoja tuli monenlaisia, mm. laulava nukke, kengurupallo, palapelejä, värityskirjoja, ryhmä hau-piirtotaulu ja Frozen-pussilakanat. Katsotaan missä väreissä juhlitaan ensi vuonna jo 4-vuotissynttäreitä. Apua, mihin tämä aika juoksee?!